keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Vitutusten päivä

Keskiviikko

Päivä on ollut paska heti aamusta asti. Kun sain silmäni auki klo 14 jälkeen tajusin, että tämä päivä oli ohi ennenkuin se edes ehti alkaa. Siitä sitten ryskin postiin, jossa tietysti oli kaikki muorit ja sokeat ja muuten vaan hitaat yht`aikaa. VITTU! Puolen tunnin jonotuksen jälkeen sain kuitenkin asiani hoidettua. Tilaamassani Räikkösen T-paidassa oli kuitenkin niin tiukka kaulus, että paita on ilmeisesti tarkoitettu strutseille.

Päivän ainoa posti oli puhelinlasku. Voi vittu täytyis saatana luopua koko puhelimesta, eihän siihen saatana kukaan koskaan edes soita, korkeintaan poliisit. Tänään en taida käydä edes MOL:in sivuilla.


                                         T-shirt with Kimi Räikkönen`s legendary comments



Työkkäristä tulikin mieleeni maailmanloppu, jota nämä Maya-intiaanit ovat povanneet 21.12.2012 tulevan. Tämän vuoksi minäkään en osta kenellekään joululahjoja vielä. Jännä nähdä miten käy. Varmaa on se, että joko heidän tai muun maailman hommat menee ihan uusiksi, tai molempien hahaha.

Parhaimmassa tapauksessa siis pääsemme täältä ihmettelemästä jo 9 päivän kuluttua. Taidanpas ottaakkin sen kunniaksi hieman "miestä väkevämpää"

                                         Tonight`s first aid kit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti