Tänään minun kattilasta loppui vesi. Nyt paloi kiinni! Koska kouluja käyneelle työttömälle ollaan vittumaisia, alan olemaan vittumainen takaisin.
En vittu osta mitään...en vittu osta koko viikolla mitään. Kirjoittelen lehtiin paskaa kaikista valtion pyörittämistä laitoksista jne...tätähän he ovat tilanneet...koska unikaan ei tule enää, minulla on aikaa suunnitella näitä koiruuksia yö ja päivät... Käytän hyväkseni kaikkia ilmaisia palveluja, joista tosiasiassa olen maksanut jo monta vuotta. Voisin mennä kirkkoonkin ehtoolliselle, koska olenhan sinnekin antanut elämäni aikana tukun massia. Sieltähän saa viiniäkin. Voisin mennä myös kirjastoon vaikkapa kuluttamaan penkkiä ja lämmittelemään, ihan vaan puhtaasta vittuilun ilosta.
Juon tekemääni kiljua ja aiheutan paheennusta, alan kyselemään oikeastaan pimeitä hommia, koska rehellisiä hommia ei näytä olevan...
Voisin oikestaa mennä erääseen markettiin kävelemään ympyrää, koska siellähän vartijat seuraavat sinua uskollisesti koko kauppakäynnin ajan, tämä tietysti mitään ostamatta...haha vittu niin teenkin. Ja saavat vartijapojatkin liikuntaa.
Ja minullahan on aikaa kilpailuttaa vaikkapa puhelinliittymiä, niissä on kuitenkin niin paljon ilmaa että saan varmasti halvan liittymän.
ps. Jyrki Katainen haista vittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti